7/29/2013

En vois koskaan tätä paikkaa menettää, sillä sitten minusta ei enään mitään jää

Olen ihan kokonaan unohtanut teille tulla postailemaan miun "sisarusmatkani". :D Eli juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina isoveljeni ja minä lähdettiin ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lennettiin siis ihan tuttuun rantalomakohteeseen eli Rodokselle! (Moni varmaan muistaakin, että olin viime vuonnakin tällä kysyisellä saarella. Joo, tämä oli minulle siis jo kuudes kerta Rodoksella tämän viimeisen 6-vuoden aikana.) 


Oltiin aika myöhään illalla vasta hotellissamme. (Mikä oli siis meille jo tuttu hotelli aikasemmilta kerroiltamme Rodoksella.) Vietiin tavarat äkkiä huoneeseen ja, sitten lähdettiin ulos syömään. Mentiin heti meidän tuttuun vakio paikkaan syömään, missä siis kaikki työntekijät tunnistavat/muistavat meidät. Oli ihana taas vuoden tauon jälkeen saada syödä ehdottomasti Rodoksen parasta ruokaa gyros pitaa! (Suosittelen maistamaan gyros pitaa, jos matkustatte joskus johonkin Kreikan maahan, tätä herkkua pitäisi saada melkeimpä joka paikasta!)




Vuokrattiin ihan ensimmäisinä päivinä mönkijä käyttöömme ja lähdettiin vähän ajelulle. Olin ensimmäistä kertaa mönkijän kyydissä ja, että oli kivaa. Seuraavan kerran haluun kyllä ite ajaa! ;) Käytin päivän aikana, joka vuotisissa shoppailupaikoissa (eli Jumbo:ssa, mun suosikki China -kaupassa ja tottakai käytiin Falirakin kaikki butiikit läpi).


Veikatkaapas, missä meidän huone oli. Jep, se oli katolla.. Ei älkää nyt kuvitelko, että meillä ois ollu joku hulppeen hieno kattohuoneisto! Ehei, meidän huone oli kirjaimellisesti katolla kaikkien putkien yms. kanssa. Hissi ei mennyt näin korkeelle, vaan jouduttiin yksi kerros raahaamaan meidän laukkuja ennen kuin päästiin "oikeeseen kerrokseen". No, mutta kuitenkin huone oli tosi siisti ja aika vasta uusittukin, sekä katolta näki todella hyvin kaikki alle. En siis valita!




Starbucks coffee:n oli tullut jotain hilemehu -juomia, joita päätettiin sitten veljen kanssa käydä maistelemassa.



















Aurinkoa tuli otettua paljon, sekä rahat melkein kaikki tuli tuhlattua, mutta eipä se mitään. Hyvää ruokaa tuli syötyä, samat vaatekaupat tuli kierrettyä monet kerrat, kylmiä juomia tuli ehdittyä siemailla ja hauskaa tuli pidettyä. Oli kiva olla veljen kanssa kahdestaan matkalla ja ehkä sitten joskus tämä meidän nuorinkin veli lähtee joskus meidän kanssa vielä matkalle. :)

7/27/2013

And we can't get back yesterday



Mitä!? Kello on jo 18.30 ja meikä makoilee sängyssä ilman minkäänlaista kiirettä mihinkään!? Tämä on uutta, sillä yleensä olen jo kahden aikaan päivällä ihan tuskissani, miten oikeen tuun taas ehtimään sovittuun aikaan pihalle. On mukavaa ettei ole mitään kiirettä tai sovittuja tapaamisia, mutta näin kauniilla ilmalla ei millään haluaisi olla yksin kotona! 
Olen niin kyllästynyt, että olen lukenut tuon Cosmopolitanin jo kaksi kertaa tänään läpi. :D Samalla tän päiväisen mahtavan salitreenin johdosta päätin antaa itseni vähän herkutella jäätelöllä ja muutamalla karkilla. (Nam!
Koska tätä aikaa mulla kerrankin sattuu olemaan, päätin tulla teille luomaan tänne muutamia postauksia valmiiksi. Jos näitten postauksien tekemisen jälkeen joku, vaikka soittaisi mulle ja pyytäisi ulos. (Ainahan saa toivoo..)


Mua ei oikein kauheasti ole täällä blogini puolella oikein näkynyt nyt kesällä. Jotenkin inspiraatio on ollut nyt poissa (tai jospa se vain johtuu laiskuudesta ja siitä ettei tietokoneen seura ole kauheasti houkutellut) ja kamera ei ole kauheasti ollut, missään mukana (tai ainakaan sitä ei sieltä laukun pohjalta ole kauheasti tultu kaiveltua). 
Itse odotan jo vähän koulun alkua, koska tiedän blogini heräävän taas eloon silloin. Eli äläkää huolestuko vielä! N. 2 viikkoa ja blogillekin pitäisi alkaa aikaa löytymään. :)


7/14/2013

Et koskaan voi tietää, milloin elämäsi saattaa muuttua lopullisesti

Heipähei! Monet teistä kyselivät (aikoja sitten) kädessäni olevasta tatuoinnista. Ja lupailin, että tekisin siitä oman postauksen myöhemmin. No nyt olisi sen postauksen aika. :)

Minua vähän jännitti tämän toisen tatuoinnin kertominen, koska tämä asia tulee niin monelle yllätyksenä. Kädessäni lukee siis "Diabetes". Miksikö? Sen takia, koska sairastan 1-tyypin diabetestä (eli ikivanhalla nimellä sanottuna sokeritautia). Toivottavasti ette järkyttyneet?
   Moni varmaan ajattelee teistä, että tämä tulee syömällä paljon herkkuja tai syömällä epäterveellisesti (ei se näin ole!) tai, että kyseinen sairaus voisi tulla vain, jos suvussa on sitä (tämäkään ei pidä paikkaansa!) Kuka vain voi sairastua tähän, mutta yleensä riski sairastua on niillä keillä tätä on suvussa 1- tai 2-tyyppinä.

Elämäni muuttui sairastumisen jälkeen vähäisen, mutta sairaus ei ole kuitenkaan estänyt minua, missään elämäntilanteessa. (Älkää siis kuvitelko etten voisi tehdä samoja asioita, kun tekin.) Syy, miksi päätin tatuoida tämän kaikkien näkyville/tiedättäväksi oli yksin kertainen. "Miksi en tatuoisi sitä kehooni loppuelämäksi, koska onhan tämä sairauksin minulla koko loppuelämäni?" Käteen näkyville halusin sen, koska olen vahva nainen ja en pelkää puhua tästä sairaudesta, jos joku kysyy siitä. Eli jos jotakin kiinnostaa tietää lisää sanokaa/kysykää vain, minä kyllä vastaan/kerron tästä! :) Joskus tekstin viereen tulee ilmestymään muutakin, mutta ei ihan vielä ;)

Nyt se on sitten tiedossa teille. Ajattelin aluksi tehdä teille videopostauksen, mutta päädyin, sitten nyt ihan kirjoittelemaan vain. No, katsotaan jos joskus teen vielä videon, missä kerron tarkemmin tästä sairaudesta, omia ajatuksiani ja tunteitani.  :)




Pahoittelut kuvien vähäydestä ja laadusta, mutta kamerani ei ole nyt ollut vähän aikaan minulla käydössä, niin joudutte nyt tyytymään web-kameraan ja yhteen vanhaan kuvaan.

7/03/2013

Persunmall -kilpailu

Nyt olisi hyvä mahdollisuus voittaa lahjakortteja ja paljon muuta Persunmalliin. Kilpailu on heinäkuun ajan ja palkinnot ovat huikeita! :)

Jos uudet vaatteet tai niiden hankkiminen kiinnostaisi, nyt on hyvä mahdollisuus siihen. Persunmall on muodista kiinnostunut yritys, joka muu tytöille/naisille tyylikkäitä vaatteita, laukkuja ja paljon muuta. Yritys on minullekin ihan uusi, mutta rakastuin jo tämän yrityksen valikoimaan. Vaatteiden hinnat näkyvät myös euroina, joka on varmasti monen eurooppalaisen mielestä hyvä juttu.

Ohjeet: 
1. Rekistöröidy Persunmall.com -sivulle. (Se on todella helppoa!)
2.Tykkää Facebookissa. (https://www.facebook.com/PersunMall)
3. Jätä kommentti.

Tarkemmat ohjeet löydätte täältä: http://www.persunmall.com/giveaway.html?utm_source=Blogger&utm_medium=YMLP2A&utm_campaign=JULYGIVEAWAY

Persunmall tarjoaa jokaiselle käyttöön alennuskoodin: PERSUN20%OFF jolla saa 60€ tilatessanne 20% alennuksen. Koodi on voimass koko heinäkuun ajan!

NYT VAAN KAIKKI OSALLISTUMAAN! :)




English instructions can be found here: http://www.persunmall.com/giveaway.html?utm_source=Blogger&utm_medium=YMLP2A&utm_campaign=JULYGIVEAWAY